keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Elämää on Juhannuksen jälkeenkin.

Vapaapäivä!



Lauluyhtyeen kaveri perui treenit, mutta se ei menoa haitannut, sillä nyt saatoin heti herätessäni vetää biksut päälle ja suunnata valtavan kahvikupin kanssa ulos terdelle nauttiin tästä himokuumasta päivästä!

Paljon ois tekemistä, mut aijon ottaa ihan veltosti ja tehdä mitä huvittaa. Kyllä ne tiskit ehtii tiskata huomennakin (vaikke oikeesti ehdi, mut kuiteskin).

Tänään vois mennä käväseen lenkillä ja uimassakin ja mahdollisesti illemmalla kokeilen uutta karvojenpoistoainetta (tästä mahd. myöhemmin).



Juhannus vietettiin osan perheen kanssa möksällä Keski-Suomessa. Oli todella rentouttavaa. Syötiin, saunottiin, syötiin, pelattiin ja syötiin ja nukuttiin. Niin ja mainitsinko,et syötiin.
Ihan turvonnut olo ton reissun jälkeen.
Sitten vaan salaattikuurille, sillä seuraava ihanuusodotus ois elokuun alussa viikon reissu Kreetalle Kreikkaan, jej!

Eipä mulla mitään ihmeempää ookaan. Aina välillä tulee into,et "nyt tekis mieli kirjoittaa jotain päläpälää taas tänne", kun sit taas toisinaan on sellanen "HAISTA PASKA!" fiilis tätä blogia kohtaan. Mut tää nyt on tällanen pilipali-oksupoksu pläjäys. Deal with it.



Yritän(!) etten ostelis enää ihan hirmuisesti alekakkaa, kun viime viikolla vietin yhden kokonaisen päivän kaverin kanssa Helsingin keskustassa tyhjentämässä tiliäni. Kuitenkin muutama juttu ois hakusessa: valkoiset conssit (ehkä, en oo viel 100-varma haluunko sellaset) ja kunnon aurinkolasit (joko sellaset massiiviset pörräys-lasit ja raibaynit).
Sit kattoo, mitä Kreikalla on tarjota ;)))))
Että eikun töihin vaan.



Nyt nautin kyllä kahvini, kun se viel on lämmintä (ei, kylmä kahvi ei kaunista ketään).
Joten hastalaviesta bejbet !! 
ps. kävin ottaan uudet räpsyttimet. Vähän liian pitkät, vaikka wow-efektiä halusinkin. Tekijä oli tosi törppö ja teki selkeesti ne niin nopeeta kun vaan kerkes, jotta seuraava asiakas ei joutuis odottaan (teki siis uudet ripset vajaassa 1,5tunnissa!!). Otin siis räpsyt Facediilistä kaverin kautta. ÄLKÄÄ OTTAKKO, varsinkaan, jos haluatte hyvää palvelua ja hyvää lopputulosta. Onneks minä totun elään näiden kanssa muutaman viikon, ja sit käyn hyvällä ripsitekijällä huollossa. Mut nyt on taas räpsyt, just kun totuin taas käyttään ripsaria... 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Summertime

Ny alko meikäläiselläkin vihdoin ja viimein loma isolla ällällä.



Kaksi edellistä viikkoa on poukkoroinut pääkolmentanejalkana paikasta paikkaan, tehnyt teitä ja pitkää päivää koulussa (korvannut töiden takia aikaisemmin lähtemisiäni, ym.). Perjantainakin lähdin muutaman tunnin aiemmin, jotta ehdin hyvin töihin neljäksi.

Tuleva kesä menee rentoillessa ja töitä tehden.



Tossa aamulla siskoni kanssa jutustellessa puhelimessa selostin kovaan ääneen, kuinka EN aijo tehdä minkäänlaisia kesäsuunnitelmia, koska niitä ei koskaan pysty toteuttamaan (ainakaan kaikkia). Sitten on turhauttava tunne, kun sysky häämöttäessä tsekkaa tekemäänsä listaa ja huokaisee syvään,ettei tänäkään vuonna päässyt sinne Hämeen linnaan tai käynyt Yyterissä kuutamouinnilla.
En aikonut tehdä suurempia suunnitelmia, vain sellaisia heittoja,että "ois ihan kiva vihdoin tänä vuonna käydä siellä Hämeen linnassa", mutta ei sen niin väliä vaikkei ehditäkään. Onhan mulla vielä kesiä jäljellä.... (?).

Iltapäivällä lähdettiin käymään Janin kanssa kaupassa Ideaparkissa ja samalla mietittiin kesän suunnitelmia (suprise). Ja kuinkas kävikään: hyvä etten oo jo aikatauluttamassa, milloin mennään minnekkin ja mihin aikaan. EI NÄIN!
Noh, onneks nostin pääni melko pikaseen pois sieltä aikataulutuksien stressipesäkkeestä, vedin shortsit jalkaan ja painuin arskat päässä ulos nurtsille tsiikaileen lintuja Roopen (koira) kaa (Roopen yks lempipuuha on tsiikailla lintujen lentoo ja niiden touhuamista).



Noh, niihin suurinpiirteisin ympäripyöreisiin kesäsuunnitelmiini: 
- ensi viikolla tai sitä seuraavalla viikolla aion pyyhältää Helsinkiin päiväksi
- me Janin kanssa mennään käymään Hämeen linnassa
- viikkoa ennen Juhannusta mulla on pitkä loma, ja tehdään Janin kaa jotain kivaa, tyyliin lähdetään Ukiin (uuuuu) (sisältää myös reissun Turkuun). 
- Juhannukseksi kai mökille
- heinäkuussa Rihannan keikka 28.7
- kavereiden treffailua
- lomareissu ulkomaille !!!!!!!!!!!

Toi viimeiseksi mainittu on vielä kovinkin auki, mutta oihoihOIH kuinka tuollainen rentoutuminen ja matka tekis hyvää!

Kesän aikana pitää myös käydä töissä, kastella ja tsiikailla mun ensimmäistä kasvimaata (uu, yeah!), aloitella vessaremppaa ja muuten vaan nauttia omasta rentoutuneesta olotilastaan.

Se siis siitä "suunnittelemattomasta" kesästä. 




Nyt painun pepsimaxini kanssa vaatehuoneeseen ja _vihdoin_ siivoon sen toivottavasti kauttaaltaan (oon heittänyt n.1,5kk aikana kaikki kamat pitkin poikin ja muutenkin siellä vallitsee sekasorto), minkä jälkeen painun ulos lenkille.