sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Natzumi Scarlett workshop

Ilmoittauduin kaverin kanssa maailman luokan burleskitaiteilija Natzumi Scarlettin vetämään workshoppiin, joka oli siis eilen lauantaina.

Workshoppi kustansi 30e ja kesti n.2-3tuntia. Workshoppiin olivat tervetulleet kaikki, mutta messistä löytyi useampikin burleskitaiteilija Natzumin oppeja innokkaasti seuraten. Mukaan otettiin n.15 osallistujaa, joten olin jännäkakat pöksyissä, mahtuisinko vielä viime meterillä mukaan. Mahduin :)

kuva


Natzumi on hollantilainen tanssija, burlesktaiteilija. Hän on siis ammattitansija (muistaakseni baletti ja napatanssi) ja tekee myös tulishowta, ym. sirkusextreemejäohjelmaa. Hän ottaa vaikutteita kaikkialta ja kokoaa omalaisensa esityksen. Hän ei siis jämähdä mihinkään tyyliin, kulttiin tai tapaan tehdä, vaan keksii aina uutta.

Ja hänen shownsa eilen Teerenpelissä olikin jotain aivan käsittämättömän hienoa! Aivan erilainen meininki kuin täällä pienessä Suomen maassa. Huhhuh!

Natzumi piti meille siis aluksi iltapäivällä workshopin, jossa hän perehdytti meitä napatanssin maailmaan. Aluksi tehtiin koreografiat täysin napatanssin maanereiden, sääntöjen ja musiikin parissa, mutta loppu workshopissa musa vaihdettiin burleskimaiseksi ja liikkeet sai tehdä niin dramaattisesti ja iso eleisesti kuin kukin itse halusi. LOVE IT!

kuva


Workshopin jälkeen Natzumi esiintyi muiden burleskitaiteilijoiden ohella Teerenpelissä.

Itse olin n.30min myöhässä, joten missasin muutaman esityksen :/
Pidin muidenkin esityksistä kovin, mutta ei se meininki ole mitään verrattuna maailman luokan taiteilijaan! Pidin  myös siitä, kuten edellä mainitsin, kaksi näkemääni Natzumin esitysnumeroa olivat aivan erilaisia! Toinen klassinen itämainen show ja toinen friikki goottimainen itsemurhaperformanssi.


Natzumilta löytyy nettisivut ja yotubesta muutamia videioita. SUOSITTELEN tsekkaan ne ja muutenkin ihmisiä rohkeasti meneen katsoon burleskia!
ps. ei se oo strippausta ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti