torstai 26. huhtikuuta 2012

Nutrilet pasta garbonata

Tein tossa eilen kokeiluksi Nutriletin pastan.


Yksinkertainen sapuska, mutta kuten tossa jossain mainitsin, näillä kaikilla dietti-sapuskoilla on se ominainen maku, mikä ei mun makuaistejani ainakaan miellytä. Uskon, että tämä pasta jäi viimeiseksi Nutrilet-dietin pastaksi. 

Pasta heitetään 3 dl kylmään veteen (tai halutessa maitoon) ja sekoitetaan. Sitten kattila liedelle ja annetaan sapuskan valmistua koko ajan hämmentäen n.9min. Tän jälkeen voit antaa sapuskan vielä vetäytyä, kunnes alat lusikoimaan ruokaa nassuun antaumuksella.
Mukaan voi heittää mausteita, kuten mie tein. Mutta ainakaan mulla isompikin määrä paprika- ja kurkuma-maustetta ei vaikuttanut kovinkaan vahvaan omintakeiseen yököttävään makuun. Oheen voi tietenkin heittää salaattia, raejuusto tai mitä nyt ikinä haluaakaan syödä ohella. Aterian voi halutessaan kätevästi tekeen myös mikrossa.



yhdessä paketissa on ainetta 76g ja ravintoarvot tälle pastalle;

291 kcal
19g proteiinia
39g hiilareita
5,6g rasvaa
3,5g kuitua
+ kasa vitamiineja ja hivenaineita.

Olipas aterialla paljon hiilareita!! Yhdessä annoksessa enemmän hiilareita, mitä mun tulis syödä päivässä karppaamalla!! No pastahan se pelkkää hiilaria onkin...

Suosittelen kokeileen, sillä näitä saa ainakin Cittarista ostettua yksittäispakkauksissa. Kuitenkaan ei mun makuun oikein ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti