tiistai 24. huhtikuuta 2012

ACKD Easy Diet

Oon funtsinut aloittavani ketoositilaan johtavan dietin tässä kevään aikana viikoksi- max. kahdeksi.

Olin vuosi sitten Cambride-kuurilla n. 1,5viikkoa, mutta koska en ollut tavallaan varautunut siihen tarpeeksi hyvin tiedoilla ja kokemuksilla, kuuri tyssäsi siihen, ja vielä melko radikaalisti (yltiöpäisenä ahmimisena). Näihin kannattaa henkisesti, fyysisesti ja tiedollisesti varautua hyvissä ajoin ja antaa idean muhia päänsä sisällä pitemmän aikaa. Kuurille kannattaa myös varata oma rauhallinen aikansa, jotta pystyt hyvin keskittymään kuuriin ja sen tuomiin muutoksiin. Esimerkiksi vuosi sitten Camb.-kuurin aikana jouduin matkustamaan hulluna pitkiä matkoja junalla, joten hetki oli huono kuurille.

Mietin myös, että vaikka kuuri tulee tehdä ei-stressaavassa ajankohdassa, niin kuitenkin kannattais olla kuurin aikana jotain kivaa tekemistä. Muutoin sitä miettii kahta kauheemmin, kuinka on nälkä, pyörryttää ja käsi alkaa ammentaan läheisestä sipsipussista pientä purtavaa. Esimerkiksi kierteleen kauppoja, kevyelle lenkille tai piknikille, pyöräileen, ym. Nyt tulevan viikon olen Iittalassa, teen opparia ja käyn joinakin päivinä laulureeneissä Tampereella. Pitäis kuitenkin sinne jonnekin väliin keksiä jotain kivaa, varsinkin niille "pahoille päiville", eli 3.-5.päiville.

Diettiin kannataa myös valmistautua siten, että vähentää tietoisesti kaloreita siihen 800-1100 kcal per päivä. Tällä voi mennän jonkun aikaa, kunnes siirtyy sitten itse diettiin. Itse uskon aloittavani dietin torstaina, ja tän ja huomisen vähentävän hieman kaloreita.

Kaupasta saa ymmärtääkseni ostettua 6 päivän starttipaketin, joka sisältää kaikki tarvittavat safkat tolle kuudelle päivälle. Kuitenkin suositellaan dietin aikana syövän 2x kalanmaksaöljypilleriä ja juovan paljon vettä, mitkä ei sisälly pakettiin. Jos kuurin pitkittää yli 2viikon mittaiseksi, suositellaan syövän 1-2rkl oliiviöljy/ym. päivässä, sillä dietin aikana on saatava rasvaa (ravinteiden ja vitamiinien imeytymisen ja aineenvaihdunnan vuoksi). Jos kärsii ummetuksesta tai vatsavaivoista dietin aikana, suositellaan ottavan ateriaan mukaan 1-2rkl esmes pellavansiemeniä (ja kakka lentää!).

1.-3. päivät ovat melko helppoja. Motivaatiota riittää ja glykogeenivarastot (hiilarit) auttavat jaksamaan ilman liian suuria nälän tuntemuksia. Saattaa kuitenkin ilmetä näläntunnetta, huippausta ja huonoa oloa. Tällöin juo paljon vettä ja ota esim. muutama merisuolan rae suuhun. Dietin aikana voi myös syödä aterioiden ohella vähähiilarisia safkoja (jottei ketoosi-tila keskeyty), kuten lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia, maitotaloustuotteita (juustoa, maitoa, piimää, jogurttia tai rahkaa, joihin ei ole lisätty hiilihydraatteja) ja näiden lisäksi tuoresalaattia öljykastikkeen kera. Näin saa myös vaihtelua sapuskoihin. Dietin aikana voi myös syödä Easy dietin omia välipalakiisseleitä 1-3 pussia ylimääräistä, jos haluaa. Niiden ei tulis vaikuttaa dietin kulkuun.

3.-6. päivät voivat olla tuskaisimpia, sillä tuolloin glukogeenivarastot (hiilarit) ovat poistuneet kehosta ja alamme olla ketoositilassa. Kun jaksaa sinnitellä nämä päivät, niin sen jälkeen alkaa helpottaa huomattavasti. Tällöin voi esiintyä sivuoireita, kuten päänsärkyä, huippausta, huimausta, heikkoa oloa, nälkää, ym. Tällöin voi myös turvautua aiemmin kertomiini vinkkeihin, varsinkin; ota merisuolaa ja juo paljon vettä !!!

Tämän jälkeen olon tulisi helpottaa, energisyys lisäntyy ja nukut paremmin.

Kuurin voi lopettaa siihen, tai sitä voi jatkaa niin kauan kuin itse haluaa. Ketoosin saa lopetettua syömällä hieman hiilareita. Kuitenkaan ei kannata alkaa mässäileen kuurin jälkeen hulluna, vaan suositellaan siirtymän vähähiilaripitoiseen ruokavalioon, ja näin ollen turvata hyvä ja kevyt olotila.

Dietin aikana suositellaan harrastavan kevyttä liikuntaan, mutta rääkki jumppiin ei varmaan kannatakaan yrittää mennä.

Dietin aikana tulee syödä 3 annospussia per päivä (+ halutut lisä välipalapussit 1-3kpl). Kaloreita noista 3 pussista tulee n.500kcal per päivä, 63-77g proteiinia ja 15-43g hiilareita sekä kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Kuurin aikana tulisi juoda 2-3 litraa vettä (kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pitää nälkää poissa). Dietin aikana myös suositellaan syömään näitä Ph-buffer sticksejä, joista oonkin tehny aiemmin postaukseen. Nää ymmärtääkseni kuitenkin kuuluu siihen starttipakettiin, ettei erikseen tarvi hommata.

Tällaisella dietillä siispä torstain aikoihin starttaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti