lauantai 28. huhtikuuta 2012

Karovit- beetakaroteenipillerit

Oon muutamana kesänä syönyt huteran ajottaisesti erilaisia beetakaroteenivalmisteita. Ne ehkäisevät ihoa palamasta auringossa, rusketus pysyvämpää ja tulee selkeemmin esiin. Nyt kuitenkin ajattelin alkaa popsimaan noita urakalla, sillä oon päättänyt, että tulevana kesänä oon kauniin hehkeän ruskea ilman palaamisia, aurinkoihottumaa tai ollenkaan auringonottoa.



Beetakaroteeni on luonnollinen antioksidantti, jonka ihmisen elimistä muuttaa tarvittaessa A-vitamiiniksi. A- vitamiinia tarvitaan mm. ihon uusimutumiseen. Beetakaroteenia saa mm. porkkanoista.
Beetakaroteeni suojaa ihoa auringolta, samalla kuitenkin syventäen ja pidentäen rusketusta iholla. Se ei kuitenkaan ehkäise UV:ltä, joten iho tulee suojata aurinkorasvalla koko kesän ajan!!

Beetakaroteeni saattaa myös ehkäistä aurinkoihottuman ilmeentymistä kuuriluontoisena ennen kesää (itsellä esiintynyt aurinkoihottumaan nyt kahtena edellisenä kesänä).
Muutoinkin suositellaan,että beetakaroteenin syönti aloitetaan hyvissä ajoin ennen aurinkokautta, n. kuukausi aikaisemmin. Eli itse aloitin tänään (28.4.2012).  Jotta rusketus säilyy hyvänä, kannattaa kuuria jatkaa myös aurinkokauden jälkeen pitkälle syksyyn.

Yhdessä tollaisessa mun purkissa on 140 kappaletta pillereitä (eli riittää 140 päiväksi). Purkki maksaa 10e kieppeillä, riippuen tuotteen myyjästä. Beetakaroteenipillerien tuottajia löytyy kymmenittäin, eli valikoimaa ja vaihtoehtoja löytyy. En sit oo edes kahtellu,et vaihteleeko ton beetakaroteenin määrä noissa eri valmisteissa vai onko kaikissa toi sama 6 mg(?).  
>>> foorumien selailun jälkeen >>> muutama kertoi, että syövät kyseistä tuotetta tupla-annoksen, sillä ovat kuulema niin vähävaikutteisia pilsuja. Mutta selosteessa mainitaan, ettei annostusta saa ylittää. Pitää viel tutkia.. ehkä alan sit lähemmin kesää syömään 2pilsua per päivä :P

Tuote on laktoositon, sokeriton, hiivaton ja gluteeniton.
1 pilleri päivässä nieltynä veden kanssa.

Pakko loppuun mainita, et kun lukioaikana kuulin, että porkkanoissa on beetarkaroteenia, joka siis edistää ruskettumista, niin söin niitä kilokaupalla. Muutuin siitä oranssiksi! Siis beetakaroteenia ei kannata alkaa tolleen liikaa syömään, sillä siinä on oikeesti sivuvaikutuksena toi oranssisuus! Kaverit ja sukulaiset nauro, et oon ihan oranssi vaikke ollu lätrännyt vielä niihin aikoihin millään IR-tuotteilla :))))

Karppisafkaa

Tää karppailu ja hiilarien kyttäily on kyllä melkoista energiaa vievää hommaa. Kai tähänkin sit tottuu, ja hiljallene alkaa jo muistaan, mitä voi syödä ja kuinka paljon ilman et homma kusee.


Eilen kävin illalla viimeisillä kaupan oloaikaminuuteilla ostoksilla, enkä ostanut ittelleni oikein mitään. Mulla oli muistikuva,et himassa olis kananmunia ja muuta vhh- sapuskaa. Joo, ei ollut. Koko illan sitten vedin metukkaa ja juustoviipailet vuorotellen, kunnes kalorit täynnä. Meni muuten maku noihinkin emmeisiin sitten hetkeen...

Ginasta upee neon värinen mekko!


mut tyhmä kiinnitys, kun ei millään pysynyt kii :(

Tänään heti herätyyä ampaistiin puoliunessa Janin kaa Hämeenlinnaan kauppaan ja sieltä lähtikin mukaan aimoannos protskua. Aamupala skipattiin ja siirryttiin suoraan lounaaseen, kuhan päästiin kaupasta himaan.

Tämän päivän sapuska sisälsi 150g fetaa (hiilareita n. 0,2g/100g), broileria, creme fraichea mausteilla ja kesäkurpitsapastaa.



Eilinen sapuska tallentui myös iphonelle, joten sekin tässä; 2 makkarapihviä, raejuustoa ja salaattia.



Ketosticksejä en tänäänkään saanu ostettua, kun kauppareissun jälkeen oli niin kova nälkä ja himana piti päästä nopeesti. Mut huomenna käväsen Ideaparkissa kyseleen samalla kun käyn lunastaan yhden Kicksin huulipunani sieltä.
Mut nyt laitoin laskuriinkin arvot kohdilleen; 92g proteiineja, 18-20g hiilareita, 114g rasvaa ja 1469 kaloria (-400 kalorin vajeella mun normikulutuksesta). Näillä mennään ja tsiikaillaan.

Äsken tuijotin nettitv:stä Viidakon tähtöset savinaamio naamalla ja lakkailin kynnet uuteen uskoon. Kohta juoksen kofeiinin siivittämänä (se yks kuppi per päivä ;D )suihkuun ja laittautuun, sillä klo19 mennään Tampereen Ylioppilasteatterille kahtoon Nevermindia! Jej!



------------------------------

ÄHKY! Tai ei, ähky on väärä sana. Ei oo turvotusta eikä ähkyä, mutta kun sellanen olo, ettei menis kyllä yhtään sapuskaa enää sisään. Kuitenkin pakotan itteni syömään kaikki noi kalorit, joten äsken väänsi aterian nro2 päivälle. Ateria onneks oli pienehkö ja sain veden kanssa syötyä sen helposti. Sapuska itsessään oli todella hyvänmakuinen, mut kun on täynnä, niin on täynnä.

Ateria nro2; 4 siivua Aterian ylikypsääkinkkua viipaloituna, fetaa (edelliseltä ateralta jäi hieman) ja creme fraichea n.50g  + muutama persilijan lehti.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Ideaparkki 27042012

Oon nukkunut pari päivää huonosti. En sika huonosti, mut huonosti. Useampana aamuna oon herännyt klo10.10 herätykseen sillä ajatuksella,et "mähän just nukahdin!". Sit kuitenkin päässä alkaa näin kevätstressin aikaan pyöriin heti kaikki jutut, niin mun on heti noustava ylös aamuteelle.



Tosta heti poimin aamuTEEN. Mun Detox- kuurien aikana sain kahvinjuontiani vähennettyä huomattavasti, enkä nyt juo kun n. joka toinen päivä kupin tai pari kahvia. Siihen tilalle on tullut erilaiset teet. Teet ovat terveellisempia kuin kahvi, varsinkin vihreä tee. Kyllä aina toisinaan tekee mieli kunnon kahvia, kuten tänään Arnoldsin kahvia, mut se onkin ihan erinmakuista ku meidän normi suodatinkofeiini. Sukulaiset ja tuttavat eivät vaan meinaa vielä ymmärtää, etten tarvitse kahvia niin paljoa kun aiemmin. Mut oon siis todella tyytyväinen moiseen muutokseen :)


ai mikä sekasotku tuol takan!?

Aamulla tsiikailin tosta ketoosista ja karppauksesta. Laitoin kalorilaskuriin raksin kohtaan "ketogeeninen dietti", ja se laitto mulle 7g hiilareita per päivä! Se musta on jo liian vähän! Mut onneks lukaisin muutamia artikkeleita ja kertomuksia ketoosista ja karppausesta, et monilla hiilareit pyörii 20-50g kohdilla, et kukaan ei mun silmiin ainakaan puhunut paljookaan alle 20g hiilari dietistä.
Eilinen meni siinä 43g hiilareilla ja tänään vähän vähemmän, mut musta voin ihan hyvin tyyliin viikon mennä siinä 30-40g hiilareilla ja mennän hiljalleen kohti pienempää hiilarimäärää, eikä tiputtaa heti kaikki kasvikset ja pienetkin hiilareit poies. Noh, kahtoo ja kokeilee nyt....

vaihdoin sittenkin paitaa, kun tuo huulipuna oli jo tarpeeks räikee asuun.


Iltapäivällä suuntasin Ideaparkkiin yksinäni, kun Jani jäi tuijotteleen sarjoja ja tekeen koulujuttuja (mun vuoro istuu enempi koneella on huomenna). Siellähän se loppupäivä meni pyöriessä. Yhdessä vaiheessa alkoi huimaan hieman, mut sit menin Arnoldsille kahville ja olo helpotti huomattavasti (hieman tarkastelen mun olotilaa nyt tän karppauksen aikana). Ideaparkissa oli joku yleinen "midseasons sale", eli melkoisesti tuotteita alennuskessa. Ite suuntasin heti uuteen lempparikauppaan Mangoon, josta lähtikin mukaan melkoisesti kama. Cubuksessa oli myös kaikki normihintaiset tuotteet -30% muistaakseni sunnuntaihin saakka (!!).



Ideaparkista kaupan kautta kotiin (Janille mozzarellapizzaa ja ite lusikoin avokadoa). Kohta tuijotetaan Salkkarit ja painutaan pehkuihin. Huomenna Tampereelle kahtoon teatteria kullan kanssa < 33

Cubus 39,90e - 30%

Cubus ~9,90e

Mango 24,90e

Mango 19,90e

Mango 19,90e (huono kuva!!)

Spirit Store 4,95e


Spirit Store raidallinen mekko 25e- 10% (opiskelija-ale)

kyseessä siis mekko, ei paita. Pahoittelen tissivakoni.

Mango 4,95e


SpiritStore vyö n.6e, mut ajattelin tehdä tosta uuden hihnan laukulle (tai sit käyttää vaan vyönä)

SpiritStore kaulakoru 7,95e

laukun hihna Spirit Store n.6e

torstai 26. huhtikuuta 2012

Nutrilet pasta garbonata

Tein tossa eilen kokeiluksi Nutriletin pastan.


Yksinkertainen sapuska, mutta kuten tossa jossain mainitsin, näillä kaikilla dietti-sapuskoilla on se ominainen maku, mikä ei mun makuaistejani ainakaan miellytä. Uskon, että tämä pasta jäi viimeiseksi Nutrilet-dietin pastaksi. 

Pasta heitetään 3 dl kylmään veteen (tai halutessa maitoon) ja sekoitetaan. Sitten kattila liedelle ja annetaan sapuskan valmistua koko ajan hämmentäen n.9min. Tän jälkeen voit antaa sapuskan vielä vetäytyä, kunnes alat lusikoimaan ruokaa nassuun antaumuksella.
Mukaan voi heittää mausteita, kuten mie tein. Mutta ainakaan mulla isompikin määrä paprika- ja kurkuma-maustetta ei vaikuttanut kovinkaan vahvaan omintakeiseen yököttävään makuun. Oheen voi tietenkin heittää salaattia, raejuusto tai mitä nyt ikinä haluaakaan syödä ohella. Aterian voi halutessaan kätevästi tekeen myös mikrossa.



yhdessä paketissa on ainetta 76g ja ravintoarvot tälle pastalle;

291 kcal
19g proteiinia
39g hiilareita
5,6g rasvaa
3,5g kuitua
+ kasa vitamiineja ja hivenaineita.

Olipas aterialla paljon hiilareita!! Yhdessä annoksessa enemmän hiilareita, mitä mun tulis syödä päivässä karppaamalla!! No pastahan se pelkkää hiilaria onkin...

Suosittelen kokeileen, sillä näitä saa ainakin Cittarista ostettua yksittäispakkauksissa. Kuitenkaan ei mun makuun oikein ollut.

1. karppipäivä

Nyt on siis ensimmäin wannabe- karppipäivä takana. Tossa en ollut varautunut kunnolla päivään, joten laulureeneihin lähtiessäni heitin evääksi mukaan omenan.

keskivertoinen omena 200g ;
68 kcal
0,4g P
14g H
0,6g R

Eli hiilareita tuli rutkasti. Hedelmäthän karppauksessa jätetään hedelmäsokerin ja hiilareiden vuoksi pois kokonaan. Mut en mä nyt jättänyt tota yhtä omenaa mädäntyyn tai heittänyt roskiin sen takia,et päätin aloittaa karppauksen. Nyt vaan en osta itselleni hedelmiä. Pitää siis keksiä muuta naposteltavaa ja evääksi sopivaa.



En ala kertoo kaikkia karppipäiväni sapuskoita, mut nyt oon niin innoissani tsiikaillut kalorilaskurin lukemia ja grammoja,et taidan teitäkin hieman valaista karppiruokavaliollani.

aamupala; 2 kananmunaa, 3 viipaletta pekoni ja kourallinen pinaattia, 2 kuppia teetä + 2kpl CLA-pilsua

lounas; 150g tonnialaa vedessä, kourallinen pinaattia, porkkanamuussia (sis. porkkanaa, oliiviöljyä, kananmunaa ja suolaa) ja 100g raejuustoa + 2kpl CLA- pilsua.

välipala; kokonainen avokado suolalla, omena, kahvi maidolla ja stripped battery

iltapala; kanamuna paistettuna, 8 viipaletta Siluetti- meetvurstia, 125g ehrmann- maitorahkaa 200g vähäkalorista mustikkakeittoa ja 2 kuppia teetä.

Koko päivän ravintoarvot;
1452 kcal
120g proteiinia
43g hiilareita
88g rasvaa
540g kasviksia
22g kuituja.

Vettä juon pääsääntöisesti jano- ja ruokajuomana, mutten ole ainakaan vielä intoutunut kuitenkaan sitä merkkaan kalorilaskuriin. Pääasiassa pitäis juoda sen 2litraa, mut toi määrä ainakin mulla ailahtelee riippuen päivästä. Koko ajan kuitenkin pyrin pitään vesipulloa mukanani.



Huomiseksi vois kehitellä karppipastaa tai karppitortilloja, mums! Ja huomenna voisin Ideaparkista käydä kyseleen noita ketoositikkuja ;)

Karppaus

Oon nyt funtsinut ja funtsinut tota Easy diettiä edelleen, vaikka oonkin miettinyt ja pallotellu sitä tammikuusta saakka. Eilen tein yhden Nutrilet- pastan, kun oli tuol kaapissa lojumassa ja se maistu ihan kakalle. Niissä on kaikissa se ominaismaku, mikä ei ainakaan mua miellytä. Kyllähän sen yhden söi, muttei ei herran jumala enää toista!

Mietin myös, et onko tää sittenkään paras mahdollinen aika tällaselle, kun aina nää kuurit ja tällaset pikadietit on menny mönkään. Miksei muka tälläkin kertaa?
Ja sit vaikeeta alkaa aina sählään jonkun keiton tai pirtelön kanssa ympäri ämpäri suomen maata (junassa, kirjastossa, reeneissä, ym.).

Siispä tulin siihen tulokseen,et alan karppaan.

Oon karppaamistakin funtsinut kauan, väh. puoli vuotta. Oon pääasiassa viime vuoden puolelta pyrkinyt syömään vähähiilihydraattisesti (VHH), eli jättämällä pahimmat hiilarit pois; pulla, vaalee leipä, jauho, valkoinen pasta, riisi, peruna, ym. Mut nyt karppauksella pyritään alentaan hiilarit max. 50g per päivä, äärikarppaajat max. 20g hh per päivä. Tämän avulla keho pääsee ketoosiin, kun se ei saa tarpeeksi hiilareita.
Tämä mulle pääasiassa tarkoittaa, että EI hedelmiä, ei hiilaripitoisia kasviksia tai leipää. Näistä mun hiilarit pääasiassa päivässä koostuvat.
Apteekista saa ostettua ketosticks- juttuja, joiden avulla näkee onko ketoosissa ja missä vaiheessa ketoosi on (aamupissan avulla). Noita vois käydä ostamassa, kuhan kerkee.

Itse nyt pyrin 20-30g hiilareita per päivä rytmiin ja tsiikailin, millainen fiilis ja kuinka kauan moisella vois olla.

Aamupalani siis alkoi tällä; 2x kananmunaa, 3x pekonia ja kourallinen pinaattia.




kcal= kalorit
P= proteiinit
H= hiilihydraatit
R= rasvat

koko annos; 10g pinaattia, 2 kananmunaa, 3 viipaletta pekonia
340 kcal
21g P
0,3g H
28g R

Yleensä karppauksessa noi rasvat pompsahtaa melko ylös, mut älkää pelästykö, niin sen pitääkin jotta rasva lähtee palaan.

Lounaaksi funtsin tonnikalaa ja porkkanamuussia, mums! Karppauksella ei ainakaan nälkää tuu oleen korkeen proteiinin vuoksi.
------------------------------------------------

Juu, tällainen sapuska sitten lounaaksi muokkautui;



Tonnikalaa vedessä 150g (koko purkki)
pinaattia n.10-20g (kourallinen)
0,3% raejuustoa 100g (puoli purkkia)
1 tl oliiviöljyä
n.120-130g porkkanaa (2x isoa porkkanaa)
1 kananmuna

Keitetyistä porkkanoista + kananmuna + oliiviöljy tein porkkanamuussia. Tonnikalan ja pinaatin paistoin pannulla.

345 kcal
58 g P
10 g H
7,7 g R

tiistai 24. huhtikuuta 2012

ACKD Easy Diet

Oon funtsinut aloittavani ketoositilaan johtavan dietin tässä kevään aikana viikoksi- max. kahdeksi.

Olin vuosi sitten Cambride-kuurilla n. 1,5viikkoa, mutta koska en ollut tavallaan varautunut siihen tarpeeksi hyvin tiedoilla ja kokemuksilla, kuuri tyssäsi siihen, ja vielä melko radikaalisti (yltiöpäisenä ahmimisena). Näihin kannattaa henkisesti, fyysisesti ja tiedollisesti varautua hyvissä ajoin ja antaa idean muhia päänsä sisällä pitemmän aikaa. Kuurille kannattaa myös varata oma rauhallinen aikansa, jotta pystyt hyvin keskittymään kuuriin ja sen tuomiin muutoksiin. Esimerkiksi vuosi sitten Camb.-kuurin aikana jouduin matkustamaan hulluna pitkiä matkoja junalla, joten hetki oli huono kuurille.

Mietin myös, että vaikka kuuri tulee tehdä ei-stressaavassa ajankohdassa, niin kuitenkin kannattais olla kuurin aikana jotain kivaa tekemistä. Muutoin sitä miettii kahta kauheemmin, kuinka on nälkä, pyörryttää ja käsi alkaa ammentaan läheisestä sipsipussista pientä purtavaa. Esimerkiksi kierteleen kauppoja, kevyelle lenkille tai piknikille, pyöräileen, ym. Nyt tulevan viikon olen Iittalassa, teen opparia ja käyn joinakin päivinä laulureeneissä Tampereella. Pitäis kuitenkin sinne jonnekin väliin keksiä jotain kivaa, varsinkin niille "pahoille päiville", eli 3.-5.päiville.

Diettiin kannataa myös valmistautua siten, että vähentää tietoisesti kaloreita siihen 800-1100 kcal per päivä. Tällä voi mennän jonkun aikaa, kunnes siirtyy sitten itse diettiin. Itse uskon aloittavani dietin torstaina, ja tän ja huomisen vähentävän hieman kaloreita.

Kaupasta saa ymmärtääkseni ostettua 6 päivän starttipaketin, joka sisältää kaikki tarvittavat safkat tolle kuudelle päivälle. Kuitenkin suositellaan dietin aikana syövän 2x kalanmaksaöljypilleriä ja juovan paljon vettä, mitkä ei sisälly pakettiin. Jos kuurin pitkittää yli 2viikon mittaiseksi, suositellaan syövän 1-2rkl oliiviöljy/ym. päivässä, sillä dietin aikana on saatava rasvaa (ravinteiden ja vitamiinien imeytymisen ja aineenvaihdunnan vuoksi). Jos kärsii ummetuksesta tai vatsavaivoista dietin aikana, suositellaan ottavan ateriaan mukaan 1-2rkl esmes pellavansiemeniä (ja kakka lentää!).

1.-3. päivät ovat melko helppoja. Motivaatiota riittää ja glykogeenivarastot (hiilarit) auttavat jaksamaan ilman liian suuria nälän tuntemuksia. Saattaa kuitenkin ilmetä näläntunnetta, huippausta ja huonoa oloa. Tällöin juo paljon vettä ja ota esim. muutama merisuolan rae suuhun. Dietin aikana voi myös syödä aterioiden ohella vähähiilarisia safkoja (jottei ketoosi-tila keskeyty), kuten lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia, maitotaloustuotteita (juustoa, maitoa, piimää, jogurttia tai rahkaa, joihin ei ole lisätty hiilihydraatteja) ja näiden lisäksi tuoresalaattia öljykastikkeen kera. Näin saa myös vaihtelua sapuskoihin. Dietin aikana voi myös syödä Easy dietin omia välipalakiisseleitä 1-3 pussia ylimääräistä, jos haluaa. Niiden ei tulis vaikuttaa dietin kulkuun.

3.-6. päivät voivat olla tuskaisimpia, sillä tuolloin glukogeenivarastot (hiilarit) ovat poistuneet kehosta ja alamme olla ketoositilassa. Kun jaksaa sinnitellä nämä päivät, niin sen jälkeen alkaa helpottaa huomattavasti. Tällöin voi esiintyä sivuoireita, kuten päänsärkyä, huippausta, huimausta, heikkoa oloa, nälkää, ym. Tällöin voi myös turvautua aiemmin kertomiini vinkkeihin, varsinkin; ota merisuolaa ja juo paljon vettä !!!

Tämän jälkeen olon tulisi helpottaa, energisyys lisäntyy ja nukut paremmin.

Kuurin voi lopettaa siihen, tai sitä voi jatkaa niin kauan kuin itse haluaa. Ketoosin saa lopetettua syömällä hieman hiilareita. Kuitenkaan ei kannata alkaa mässäileen kuurin jälkeen hulluna, vaan suositellaan siirtymän vähähiilaripitoiseen ruokavalioon, ja näin ollen turvata hyvä ja kevyt olotila.

Dietin aikana suositellaan harrastavan kevyttä liikuntaan, mutta rääkki jumppiin ei varmaan kannatakaan yrittää mennä.

Dietin aikana tulee syödä 3 annospussia per päivä (+ halutut lisä välipalapussit 1-3kpl). Kaloreita noista 3 pussista tulee n.500kcal per päivä, 63-77g proteiinia ja 15-43g hiilareita sekä kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Kuurin aikana tulisi juoda 2-3 litraa vettä (kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pitää nälkää poissa). Dietin aikana myös suositellaan syömään näitä Ph-buffer sticksejä, joista oonkin tehny aiemmin postaukseen. Nää ymmärtääkseni kuitenkin kuuluu siihen starttipakettiin, ettei erikseen tarvi hommata.

Tällaisella dietillä siispä torstain aikoihin starttaillaan!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

safkailua

Käytän kalorilaskuri.fi- sivustoa, jotta näkisin syömäni kalorit, hiilarit ja proteiinit.

Pyrin syömään proteiineja mahdollisimman paljon, ja ilman tarkempaan tarkastelua mä en ainakaan saa perusproteiinimääriä. Kun syö proteiinipitoista safkaa, niin nälkä pysyy paaljon kauemmin poissa. Hiilareita syön, mut koitan turhia välttää.
Mä oon melko koukussa mun ruokapuntariin, jolla puntaan aivan kaiken. No en ihan aina kaikkee, mut sillai puntaroin,et pystyisin sitten joskus ilman puntariakin arvioimaan niiden ruoka-aineiden painon.

Do we LOVE this leather vest...?

 Oh yes we do ! < 3

liivi Onlyn ~ 39,90e

Mutta nyt, kun olen kyläilemässä tädillä ja serkulla, jolla ei ole ruokapuntaria, olen ihan hukassa! Kuitenkin yllätyksellisesti osaan melko hyvin arvioida noita sapuskoja.  Mut juu, siis oon ollu ihan hukassa tän viikonlopun, kun en ole voinut tarkalleen merkata noita syömisiäni. En ole käynyt omalla puntarilla sitten keskiviikon, mutta tänä aamuna pakotin itteni sille kuitenkin nousemaan.



Yllätykseksi puntari näytti -1kg viime luvusta. Eli yhteensä tammikuusta paino on pudonnut -9,5kg! Herran Jumala mikä määrä! Tällaisessa projektissa sitä usein unohtaa sen, mitä on jo saavuttanut, ja pää painoksissa manailee ylipainoansa. Pitää tossa joku päivä, kun toi -10kg tulee ruutuun, niin oikeesti konkreettisesti ottaa vaikka maitopurkkeja sen 10kilon edestä, ja fiilistellä pudotettua painoa. Onhan tuo ihan mahtavaa!

Tällä jaksaa taas jatkaa määrätietoisesti ja kärsivällisesti eteenpäin.

Mut oo tammikuusta saakka miettinyt aloittavani jossain vaiheessa ton Easy dietin viikoksi- max. kahdeksi. Uskoisin,että nyt alkais olla hyvä hetki tälle. Täytyy tän illan viel perehtyä tohon diettiin vielä entistä paremmin. Dietillä haen lisäenergiaa, muutaman kilon painonpudotusta ja puhdistusta.

Tässä loppuun vielä päivän aamupala; avokado suolalla.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kirppisostokset 21042012

Käytiin eilen Radio-kirpputorilla ja mukaan löytyi kaikkea kivvaa.




Zaran kaksi jakkua; vaalean punainen (jota ajattelin hieman duunata) 8e ja vaalean harmaa 12e. V.punaisen jakun mukana kuvassa on kultainen vyö, joka lähti myös mukaan 0,20eurolla.



Veromodan raidallinen röyhelömekko 5 euroa. Ed Hardy-mainen lippis 18e. Ja koko reissun paras ostos; palettilenkkarit  8e !!!



Löysin myös uuden upean tuoksun itselleni, nimittäin Juice Couturen makean tuoksun! Ostin Kicks- myymälästä, kun minulla oli -20% kuponki + 2,50euron alekuponki, tuli kauppa minulle suotuisammaksi.



Tänään ollaan ravattua pitkin poikin; aamulla konsalla reeneissä, siitä Hulluille päiville viel kierteleen, kämpille syömään, Pyynikille lenkille ja nyt aijon vaan rauhoittua ja jumittaa.


 
Kiitos ja näkemiin!