sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vartalosokerointi

... ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä.

Me koulussa tehdään ainoastaan vahauksia, eli kylmä-, kuuma- ja lämminvahauksia, jotka kaikki ovat erilaisia vahauksia. Sokeroinnin kurssin voi omien mieltymysten kautta käydä omalla ajallaan. Sokerointi on mielestäni suositumpi kuin vahaus ja jopa omasta mielestäni ehkä hieman miellyttävämpi.

Ostin Life- myymälästä vartalosokerin (n.15e) ja kokeilin sitä eilen. Sokereita löytyy 3 eri sokeria eri ihotyypeille. Itse valitsin herkälle iholle, sillä ihoni saattaa toisinaan reakoida uusiin aineisiin huonosti. Toisaalta sit taas kuivan ihon sokerissa oli lisäksi oliiviöljyä, mikä kosteuttaa ja hellii ihoa entisestään. Ehkä sit ensi kerralla ostan tuota oliiviöljyllä varustettua.

kuva


Netistä löytyy näistä vartalosokeroinneista melkoisesti tietoa ja videoita, joten kerron vain pääpiirteittäin omat kokemukseni.

Sokeri kipossa on todella kovaa, joten se tulee pehmentää käytettäväksi massaksi.

Kiehauta vettä ja aseta sokeripakkaus tyhjän kipon pohjalle ja kaada kiehuvaa vettä sinne niin, ettei sitä kuitenkaan mene sokerimassaan. Laita kansi päälle (pitää kuumuuden kipossa) ja anna vaikuttaa n.15min.

Tämän jälkeen vaha on alkanut muuttua hieman enemmän nestemäiseksi (ei kuitenkaan siis kokonaan).
Ota pieni nokare vahaa ja ala muovata sitä. Sekaan voi sekoittaa tilkan vettä (toisaalta mulle tuli jo tilkka vettä, kun kanteen tuli vesihöyrystä pisaroita, jotka tippuili massaan mukaan), jotta massa tarttuu paremmin karvoihin.

Huom ensikertalaiset!
Tää on todella sotkuista touhua, joten älä tee tätä uudella matolla tai parkettilattialla! Laita alle joku räsynen pyyhee, johon voi tarvittaessa pyyhkiä käsiä ja joka estää vahan tippumisen maahan. Niin ja siis ehkä joillekin tää on easy juttu, mut tällaselle normaalistikin sähläävälle neitoselle yhtä sotkua! Ja toisekseen; homma helpottuu ja luonnistuu paremmin tehdessä, eli toka kerta voi olla jo aivan toisenlainen kun alun sähkäys.

Kun massan väri alkaa muuttua kuultavaksi/keltaisemmaksi, se on valmis karvojen poistoon. Kokeilemalla sen huomaa.

Paina massaa ihoon n.5cm alueelta vastakarvaan (jotta sokerimassa tarttuu hyvin karvoihin). Tämän jälkeen nykäiset nopeasti IHONMYÖTÄISESTI ranneliikkeellä karvan kasvun suuntaisesti vahamassan pois.

Itse huomasin,että jos vahan hieman painaa kunnolla ihoon + antaa sen n. 5sekunnin ajan olla iholla, lähtee eniten ja parhaiten karvoja. Eli hieman malttia hommassa, niin karvojen poisto on nopeammin ja kivuttomammin ohi.

Jos vahaan ei tartu karvoja, työstä vahaa vielä hetki ja lisää tarvittaessa muutama vesipisara.

Jos karvat eivät lähde, ne saattavat olla liian lyhyet (yksilöllistä). Toinen pointi, miksei karvat lähde on, että karvat kasvavat eri suunnista, joten kokeile välillä vahailla eri kulmista. Itsekin huomasin, että näemmä moni karva lähti helpommin poikkisuuntaisesti vahatessa kuin ylös-alas-suuntaisesti. Testaamalla sen huomaa.

Muista kosteuttaa ja rasvata ihoa hyvin päiviä ennen sokerointia (tai vahausta). Jos ihossa on kuivia kohtia, vaha jää ilkeesti kiinni näihin kuiviin kohtiin, eikä meinaa lähteä irti. Näin kävi myös mulla. Hirvee läjä vahaa jäi ihan väkisin kiinni säären etuosaa. Annoin vahan olla siinä, kunnes vahauksen jälkeen menin suihkuun peseen jalat.
Jos vahaa jää jonnekin, sen saa helposti vahamassalla pois. Lopuksi voi siis vahamassalla nopeesti näpläten käydä koko sääret läpi, jotta loputkin pienet vahakököt lähtevät.

Ihoa ei saa kuoria muutamaa päivää ennen ja jälkeen vahauksen/sokeroinnin, sillä se ärsyttää jo entisestään ihoa. Sokerointi myös itsessään poistaa kuollutta ihosolukkoa, eli kuorii samalla kuin karvoja poistetaan.

Älä myöskään työstä liikaa yhtä kohtaa. Mieluiten sitten jättää sinne karvoja seuraavaa kertaa varten (varsinkin kun karvat kasvavat eri sykleissä, eli ovat täysin eri pituisia, ym.).
Itse selkeesti työstin liikaa toisen jalan etusäärtä ja sinne syntyi pieniä mustelmia ja verenpurkaumia. Eli kohtuus kaikessa!

Muista myös hieman pingottaa sokeroitua kohtaa, jolloin karvat poistuvat ehkä hieman kivuttomammin ja helpommin eikä mahdollisia verenpurkaumia synny.

Jossain vaiheessa vahakökkö alkoi olla liian venyvää ja jäi kiinni joka kynteen ja paikkaan, joten heitin massan roskiin ja otin uuden. Käytin n. 2 nokaretta per sääri, eli yht. 4 nokaretta.
Toisaalta noissa videoissa sanotaan,että isompi nokare riittää enempiinkin alueisiin, mutta omat nokareet oli jo niin velttomaisia ja klihmasia, että otin aina uuden. Olinko sitten työstänyt vahaa liikaa vai missä vika, en tiedä.

Vahaklöntit heitin roskiin. Jos kädet aivan sokerimassassa, pesin kädet lämpimässä vedessä, joten massa alkaa liukenemaan helposti pois käsistä. Liotin käsiä samaisessa vedessä, missä kippo alkujaan oli, ja sinne jäi muutama massakökkö. Seuraavana päivänä kun kävin viemässä kipon pesulle, huomasin massan sulaneen kokonaan veden sekaan ja jäljellä nesteessä oli vain muutamat säärikarvani, yi!

Vahauksen jälkeen menin suihkuun. Muistettavaa kuitenkin on, että suihkun vesi ei saisi olla liian kuumaa, jottei juuri ärtyneet ja vahatut sääret entisestään ärsyynny. Vaha lähtee suihkussa erittäin helposti pois. Uskon siis,että myös vaatteista pesun yhteydessä sokeri lähtee yllättänkin hyvin (terveisin: 2 paitaa, housut ja pyyhe sokerimassassa).
Suihkun jälkeen jaloille voi levittää rauhoittavaa voidetta, esim. aloe veraa, mutta toisaalta antaa ihon rauhoittua kunnolla ja antaa vain olla(jottei iho ärtyyntyisi entisestään + auki olevat karvatupet nyt täyttyisi turhilla aineilla). Jos teet sokeroinnin aamulla, anna jalkojen olla koko päivä ja halutessaan illalla tai seuraavana aamuna vasta levitä kosteuttava perusrasva. Itse tein illalla ja annoin olla seuraavaan iltaa saakka ilman mitään tuotteita, kunnes sitten levitin perusrasvan.

Massa jähmettyy melko nopeasti ja sitä riittää kyllä useampaankin sokerointi kertaan.

Kaikkia karvoja en ottanut, kun mulla oli melko lyhyet karvat ja säärien iho alkoi jo kärsiä. Ajattelin seuraavaksi käydä käsivarsien ihon ja mahd. bikinialueen. Kainaloita en itse ainakaan vielä viitsi sokeroida, kun en saa mitenkään kiristettyä sen ihoa, joten pyydän et joku koulussa vahaa mun kainalot.

Vahauksen ja sokeroinnin plussat verrattuna esim. sheivaukseen on, että karvan uudelleen kasvu kestää pitempään, koska vahauksessa ja sokeroinnissa se on kokonaan juurineen nypätty ihosta pois. Toisin kun sheivauksessa karva vain katkaistaan. Eli iho pysyys sileämpänä pitempään (itsellä n.3viikkoa ennen seuraavaa kertaa, riippuen karvankasvusyklistä). Kun karva useasti nypätään juurineen pois, se saattaa vaikuttaa kokonaisuudessan alueen karvan kasvuun ja ehkä jopa hidastaa sitä/loppua kokonaan. Tämä kuitenkin aivan yksilöllistä ja alueellista, eli tiedän muutaman tyypin joilla pieneltä alueelta sääristä karva ei enää kasva useampien vahausten/sokerointien jälkeen.
Sanotaan,että vahaus/sokerointi estää myös sisäänkasvaneiden karvojen kasvua, mutta kun viimeksi tehtiin vahauksia, monet luokkatovereistani mainitsivat, että heille tuli entistä enemmän sisäänkasvaneitakarvoja verraten sheivaukseen tai depilointilaitteeseen. Itsellä taas tämä pätee, eli sisäänkasvaneita karvoja on vähemmän vahauksen/sokeroinnin jälkeen.

Vahauksia ja sokerointeja tekee usein kosmetologi (n.30-60e riippuen alueesta), mutta samoija karvanpoistomenetelmiä voi tehdä kotikeinoin. Kaupoista löytyy nykyään monia erilaisia vahoja ja nyt myös sokerimassoja, mutta olen myös lukenut, että moni tekee itse moiset mömmöt vielä halvemmin kotikonstein (sulattaa sokeria (1ps n.1euron) ja hunajaa (1 prk n.4euroa) sokerimassaksi (yht. n.5 euroa TODELLA moneen sokerointiin), kun taas kaupasta saa saman massan 15eurolla).

Kannattaa kokeilla kaikki erilaisia karvanpoistomenetelmiä ja kauppojen tarjoamia erilaisia vahoja ja sokerimassoja rohkeasti.
Jos joku tuttava vaan suostuu sokeroimaan/vahamaan teidät, niin suosittelen että joku muu tekee vahauksen/sokeroinnin, sillä toinen tekee sen nopeammin ja pääsee kiristämään ihoa paljon paremmnin kuin te yksinään.

Vielä ei ole aivan karvanpoistokausi (kesä), mutta hyvä alkaa harjoittelemaan näin kevään tullen erilaisia menetelmiä. Ja jospa saisin hieman jopa hidastettua noiden karvojen kasvua tässä samalla ;)

Loppuniitti: vaikka alku oli yhtä sähläämistä ja sotkemista, kokeilujen kautta sokerimassan käyttö alkoi luonnistumaan ja uskon tästä tulevan uusi luottotuotteeni! Suosittelen! 

torstai 6. joulukuuta 2012

PTn ruoka-analyysi

Olin siis viime tiistaina PTn kanssa keskustelemassa meikäläisen ruokatottumuksista.

Olin kirjannut ja tulostanut viiden (5) edellisen päivän safkailut ja kiikuttanut ne PTlle.

Mainittakoon,et oon hirveen aaltoileva ja "mustavalkoine" henkilö monissa asioissa, myös syömisessäni.

Joko syön todella terveellisesti tai sit ihan kakkaruokaa (=einekset, pikaruoka,ym.).

Mun tulee siis löytää se kliseinen kultainen keskitie syömiseeni.

Nyt kun aloitin PTn oon taas hieman pitempijänteisesti tsiikaillut ruokailujani (mitä nyt noi muutamat pikkujoulut kyl sit vetänyt kaksinkäsi aivan kaikkee), joten tän viiden päivän ruokapäiväkirjailut oli melko hyvällä mallilla.

Juteltiinkin PTn kanssa,et täytyy ottaa keväämmällä uudestaan tällainen,et onko ruokailut muuttuneet parempaan tai huonompaan suuntaan.

Hyvää palautetta oli, että perussafkailut (monipuolista, tuoretta ja ravinteikasta ruokaa) kunnossa ja ateriarytmi hyvä.

Kehitettävää taasen hieman enempi, khihhih.
Proteiineja ja kuituja enempi. Proteiinien määrä tasapainottaminen- nyt söin vain kerra kaks päivässä törkeen määrän proteiinia, eli proteiinia tulis oleen tarpeellisesti jokaisella aterialla.
Sitä pitäis enempi tsiikailla noita kaloreita. Tai siis, et pitäytyisin siinä 1600kcal per päivä, jumppaisin, liikkuisin tai en.
Tässä pääkohdat.

Proteiineja lisäilen nyt jokaiselle aterialle: kananmunaa, pähkinät, raejuustoo, rahkaa, lihaa, kalaa ja protskujauheita.

Kuituja taasen: psylliumjauhe, pähkinät, leseet, viljat ja siemenet.

Suurin ongelma mulle tulee, et kyllästyn johonkin, esim. protskujauheeseen. Usein innostun jostain ruoka-aineesta ja syön sen ns.puhki, eli koko ajan. Sen jälkeen tulee viikon sisään yökki, enkä pysty seuraavaan 3-6kuukauteen vetään kys. ruoka-ainetta.
Eli jos tulee overload jonkin ruoka-aineen kohdalla, niin millä korvaan sen ja miten ylipäänsä vältän tällaisen overloadin.

Aamu-, välipalat ja iltasafkailut on kaikista vaikeimpia noiden protskujen ja kuitujen suhteen, kun aiemmin oon pääasiassa vetänyt: ruisleipää, puuroa, hedelmiä ja protskupatukoita (jotka sisältää ihan törkeen määrän turhia sokereita!).
Ja kun näiden aterioiden tulee mulle olla mahdollisimman yksinkertaisia, nopeita ja helppoja ottaan mukaan kassin pohjalle.

Mielelläni otan vastaan proteiinipitoisia safkaesimerkkejä!
Tänäänkin oli työn ja tuskan takana,et sain kalorilaskuriin protskut, kuidut ja kalorit kohdillee, prkl!

Malliksi kirjaan tän päivän sapuskat tähän, mutta muistutan,että kyseessä on itsenäisyyspäivän, eli lomapäivän safkailut, mikä sekoittaa hieman arkipakkaa.

aamu: 2x CLA + 1x vihreätee + 1x 50mg D-vitamiini, 3 pekonisiivua, 2 kananmunaa ja pinaatti (kaikki paistettuna pekonin omassa rasvassa) ja 2kuppia kahvia maidolla.

lounas: 110g ehrmaan maitorahkaa, 30g vadelma proteiinijauhetta, 10g psylliumjauhetta, 10g gojimarjoja, 18g pekaanipähkinöitä ja liraus vettä (psyllium- ja proteiinijauhe vetää safkan melko kuivahkoksi ilman nestettä)

illallinen: 2x CLA + 1x vihreätee, 120g savulohi, 50g gluteenitonta pastaa, 40g creme fraiche 12%, 60g kukkakaali, 100g raejuustoa ja 10g psylliumjauhetta

iltapala: porkkanoita ja kurkkua dipattuna omatekoiseen 100g kermaviikipiddiin (3,5%) (ne dippiseokset on kaloripitoisia ja suolapitoisuudeltaan korkeita sekä joihinkin on lisätty sokeria! Eli kannattaa itse maustaa dippiseos mielteisekseen), 100g raejuustoa ja tonnikalaa vedessä prk. sekä pepsimaxia muutama lasillinen.

yht. 1725kcal/ 155g proteiinia/ 87g hiilareita/ 83g rasvaa/ 27g kuituja



ymmärtääkseni 1,5kg per painokilo proteiinia (itse en oo laskenut, vaan PT anto arvion,et n.140grammaa pitäis päivässä väh. saada)

rasvaa tulis olla se 80-100g per päivä ja plussaa jos ja kun on hyviä rasvoja, mm. avokadosta ja oliiviöljystä

hiilarit mahd. alhaisina n.60-120grammaa päivässä.

Kuituja minimissään se 25g, mut tota psylliumjauhetta on melko helppo heittää joka sapuskaan, kun ei siinä paljonkaan kaloreitakaan oo ;)

Doh, täytyy näemmä edellisenä iltana funtsia aina seuraavan päivän safkailut, ainakin noin suurin piirtein. Ainakin aluksi, niin alkaa hahmottuun noi kaikki, et kuinka paljon mitäkin pitäis syödä :P

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Personal Trainer ja joulumätöt

Hahaa! Sain ehkä parhaimman joululahja for ever, sillä ostin itselleni (juu, ostin itselleni joululahjan) 10x Personal Trainer- paketin!!

Pompottelin kauan, et otanko yksityiseltä vai Fressin oman PT:n (= Personla Trainer). Päädyin ottaan Fressin oman PTn.

Näillä täällä 10x paketti makse muistaakseni 590e (ei 59e/kerta) ja toivon,et kevääksi tulis vielä joku tarjous näistä PT-paketeista, niin voisin ehkä siihenkin sit sijoittaa (kesäksikuntoon?).

Jos kiinnostaa mun PT-tapaamiset, eikä mun manailut ja mielipiteet joulumätöistä, skippaa alla oleva " merkattu osio ja jatka 1. PT- tapaamiskohdasta *vinkvink. 






"  
Halusin aloittaa nää PT-tapaamiset jo ennen joulua, jotta välttäisin turhat ähkyilyt joulun alla. Kun joku mainitseekin sanan "joulu", mulle tulee valmiiksi turvonnut ja ähky olo. 
Aluksi marras-joulukuun vaihteilla kaikki maailman pikkujoulut, joulusoittajaiset ja muut riehat; pipareita, glörgiä, torttuja, alkoholia ja vielä vähän  enemmän alkoholia ja pipareita. 

Kylmä, viima ja pimeys vie mehut lähtee lenkille tai salille ja sitä  vaan automaattisesti käpertyy kynttilän valossa kaakaomuki kädessä peiton alle tuijottamaan salkkareiden uusintojen uusintoja.

Mitä lähemmäksi joulua tullaan, sitä suuremmaksi stressi kasvaa, sitä vähemmän tulee liikuttua ja sitä enemmän tulee myös syötyä (oon viel kaiken lisäksi tunnesyöjä, eli handlaan kaikki stressit ruualla= tajutonta mättöö).
Jouluaatto ja joulupäivä on sit ihan mustan magian pimennossa, sillä silloin syö itsensä turvoksiin useampaankin kertaan päivän aikana. 

Välipäivät vedetään jämiä ja mahdollisesti syödään jossain välissä joku salaatti, kun kinkku ja suklaa on täyttänyt tajunnan. Kuitenkin hamstrataan kaappeihin kaikki joulualen suklaat ja muut herkut. 

Sitten on se Uusi Vuosi. Joillekin kuuluu jotkut ruuat uuteen vuoteen ja muuta, mut mun mielikuvissa on se juomista petollisin; alkoholi. Sillä tulee läträttyä koko edellisen vuoden puolesta (varmaan enemmän kun edellisenä vuotena yhteensä). On skumppaa, viinejä, väkeviä, mehulimuja ja muita alkoholipitoisia lantrinkeja. 
Sit aamuyön pikkutunneilla lupaa vessanpönttöä halatessa, että "nyt aloitan sen terveellisen elämän"- uuden vuoden lupauksena siis. 

Varmasti sitä tammikuun kykeneekin vetää hieman terveellisimme, viitaten edelliseen joulukuun mättökuukauteen, mutta onko se sit inhimillistä, pysyvää ja terveellistä.

Minä haluan välttää kaiken edellä kirjoittamani. Ainakin melkein. 

Mulla on jo 4 pikkujoulut takana, kahdet alkoholipitoiset. Kahdet vielä edessä, joista toisissa muutaman sidukan aijon nauttia. Jouluksi mennään avokin kanssa Leville, jossa harrastetaan talviurheilulajeja (<<< olipa hienosti sanottu), käydään ravintolassa syömässä ja rentoudutaan
Uudesta vuodesta en viel ole varma (kuten ei koskaan ennen uudenvuodenaatton iltapäivää, jolloin vasta varmistuu, mistä itsensä löytää loppu illan aikana); alkoholia ja syöminkejä tai ei- övereitä ei kuitenkaan tee mieli ehkä vetää. 

Ja siis vaikka on juhlia ja joulua ja muuta railakkaita puuhia, niin toi PT motivoi, että sen krapulapäivänkin jälkeen on elämää. Ei sitä joulutorttua tarvi koko joulukalenterin 24päivän ajan vetää. Ja toivottavasti kehokin tammikuussa kiittää, ettei hirveetä turvotusta ja nesteitä tarvitse lähtee ensimmäisenä poistaan, vaan voi jo kepein mieli lähtee salille tekeen kesäbuutia kuntoon.
                                                                                                                                        "





1. PT-kerralla jutusteltiin ja tutustuttiin paremmin; miksi olen hommannut PT:n, tavoitteet, suunnitelmat, minun historiikkini, mieltymykset, syömiset, ym...

2. kerralla käytiin salilla (halusin motivaatiota salireenaamiseen, sillä INHOON salireenausta, kun en osaa tehdä siellä mitään) ja tehtiin PTn rakentema ohjelma. 

3. kerralla käydään syömisiäni läpi (ruokapäiväkirjaa väh.3-5päivän ajalta).

4. kertana mennään taas salille ja kahtellaan, mitä jatkossa tehtäis. 

PT tekee suunnitelmat täysin sinun näkökulmasta, tavotteista, motivaatiosta ja mieltymyksistä. PT-tapaamisia voi olla viikottain, kuukausittain tai milloin huvittaa. Itse otan alkuun tiiviin paketin ja sit harvennan ehkä siihen 1-2kertaa kuussa. 

Itse pyysin myös kehonmittaus-testejä (tai joillekin Tanita-testejä), jotta mahdollinen muutos kehossa näkyy. Kyseinen mittaus siis kertoo, mitä kehossa tapahtuu; paino tippunut/noussut, rasvaprosentti tippunut/noussut; mistä paikasta, lihasmassa tippunut/noussut; missä kohtaa kehossa, ym.. 
Näin esimerkiksi näkee sen, onko mahdollinen painon tippuminen lähtenyt lihaksista vai rasvamassasta (lihaksistahan se ei sais lähtee, sillä silloin susta tulee löllyvä voimaton riuku). Tää kehonmittaus-testi tullaan mulle tekeen n. kerran kuussa.  

Uskon ja toivon,että eniten tää PT tekee muutoksia mun ruokatottumuuksiin (niin konkreettisesti kuin myös psyykkisellä tasolla) ja antaa vinkkejä ja mahd. motivaation salireenaamiseen. Laitan sit vaikka mielipidettäni kyseistä pakettia kohtaan, kuhan noi 10kertaa ollaan käyty ;)

 
  
ps. kuvat ei liity mitenkään PT-tapaamisiin. Kuhan pikkujoulumeikkejä ja- asuja oon kuvaillut ;))) 
 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Pikkujoulumeikki

Tein pikkujoulumeikkejä näin lauantain kunniaksi. Vielä tänä viikonloppuna ei oo pikkujouluja, mut ensi viikolla on hurjat kolmet (3) pikkujoulut, eli pitää jo hyvissä ajoin varautua! :D

Ensimmäistä kertaa kokeilin ripsitupsuja, jotka olisin voinut laittaa paremminkin, mut melko hyvä lopputulos näin ensikertalaiseksi. Nyt vaan pohdin tulenko sit itse pikkujouluna laittaan koko tekoripset vai nuita tupsuja. Janin mielestä nää on paljon paremman näköiset. Jos haluu vieläkin enemmän tuuheutta, niin tupsuja vaan laittaa enemmän. Mitä mieltä?






 

Miksi oon unohtanut mun vaalean punaisen huulipunan!! Tää on niin tulossa messiin jokaisiin pikkujouluihin!!

mamma`s party makeup

Pääsin kokeileen juhlameikkiä äidilleni. Meidän tulee koulussa tehdä maskeeraus-kansio, jonne siis laitan ennen jälkeen kuvia tekemistäni meikeistä.
Tykkään kovin tekemistäni kulmista ja kokonaisuudesta, mutta olisin voinut häivyttää luomivärin enemmän esille (ja myös selkeesti häivyttää paremmin kaikki rajat, myös alarajaukset) ja käyttää mielummin aurinkopuuteria kuin poskipunaa (vaikkakin opetettiin,että aikuiselle naiselle vain poskipunaa).
ME LIKE!

ENNEN
 JÄLKEEN








lauantai 10. marraskuuta 2012

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

kotikauneushoitoja pienellä budjetilla

Olen suuri kosmetiikan kuluttaja. Tykkään kokeilla uusia tuotteita ja uusia hoitoja. Kuukauden menobudjetin rääppimisen jälkeen sitä aina shokeroituu, kuinka paljon yksi ihmiseen saa kulumaan rahaa kosmetiikkaan ja hoitoihin!
Kesän jälkeen olen saanut mun kosmetiikkabudjetoinnin positiivisen alas. Onhan siihen vaikuttanut monikin tekijä, mutta on sitä parempi mieli nyt kun mm. kesän alussa.

Tietenkin summaan on vaikuttanut mm. se,että minulla ei enää ole ripsipidennyksiä, joten niiden kuukausittaiseen huoltoon ei mene se 50-100e. Tietenkin rahaa menee nyt toisinaan tekoripsiin, mutta vain harvoin ja juhlissa moisia käytän. Sanotaan,et ostan 2-3 ripset kuussa, eli n.20e yhteensä.
Ok myönnettäköön, että ostin Citydealista pikkujouluksi ripsipidennyslahjakortin (40e), mut en ole vielä varma ylläpidänkö räpsyjä sitten sen jälkeen.

kesällä ripsihuollon jälkeen


En ole myöskään käynyt muissa hoidoissa, kuten kasvo- tai happohoidoissa, koska niitä tehdään niin useaan otteesene koulussa + voin pyytää koulukaverin sit toisinaan tekeen mulle hoidon halutessaan (ei tietenkään koulun tiloissa tai koulun laitteilla). Esim. kasvohoidoissa olisi ihanteellista käydä kerran kuusa, jota en ole koskaan tehnyt, mut sanotaan,että kävin n.4-5 kertaa vuodessa. 1 kasvohoito maksaa n.50-100e, eli n.400e/vuosi mulla.Kasvohoidon voi tehdä itsekin tai kaverin kanssa kotona (voisin tehdä moisesta postauksenkin). 
En myöskään ole käynyt suihkurusketuksessa kesän jälkeen. Viime kesänä taisin käydä n.3 kertaa kyseisessä hoidossa. Yksi suihkurusketus maksaa n.30e. Nyt rasvailen päivettävällä rasvalla kroppaani itse ja vain jos jaksan, niin kerran viikossa tai juhlien tullen. 1 itsestään ruskettava purkki maksaa n.10e ja jos aktiivisesti haluan olla hieman päivettynyt, niin käytän 2 purkkia/kk, eli 20e/kk. Kun itse päivettää hipiään ja haluaa sen kauniin ruskean sävyn, MUISTA; a), kuoria iho hyvin (kotitekoisella kuorintavoiteella) ja b) kosteuttaa ihoa ennen ja jälkeen päivettämistä hyvin.
Käsi- ja jalkahoidon voi tehdä kaverille ja sit taas kaveri sinulle. Peruskäsi- ja jalkahoidot ovat todellakin aivan PERUShoitoja, eli ei sen monimutkaisempia kun itse vois kotona tehdä. Ellei sit ole jotain ongelmakohti, kuten kovettumia ja rakkuloita. Kynnetkin kasvavat paremmin, kun niiden päälle ei laiteta kasaa geeli- tai akryylimassaa ja voit mielialan mukaan vaihtaa kynsilakan väriä ilman,että kestolakkauksen kirjava punainen ei meinaa peittyä omilla lakoillasi.

Rupeen kohta kuullostaan joltain hipiltä, jonka mukaan ainoastaan kotikonstein tehty hoito on ainut oikea vaihtoehto xD
Ei pelkoa! Käviin kyllä hoidoissa, vaikka joka päivä, jos vaan se raha kasvais puissa. Ja on se kiva käydä toisinaan laitatuttaan kynnet pikkujoulujuhliin, mutta kannattaako ne käydä huoltamassa useampaan kertaan kuussa. Toiset eivät saa päivässä yhtäkään lämmintä ateria, jopa Suomessa, ja toisilla on selkeästi liikaa rahaa kynsiinsä (tämä siis vain esimerkki, älkää vetäkö hernettänne liian syvälle nenäonteloihinne).
Miksi siis käytämme näin paljon rahaa kosmeettisiin palveluihin ja kosmetiikkaan? Jotta itseluottamus kohenisi ja persoona tulisi paremmin esiin? Näistäkö asioista, ripsihuolloista ja kynsilakoista, minun persoonallisuuteni ja itseluottamukseni ovat tehty? Toivottavasti ei.

Juujuu, mennääs enemmän positiivisiin ja vähemmän syyllistäviin aiheisiin, eli kotikauneushoitoihin.

Tänään kylmävahasin ja nypin kasvokarvani kaupan liuskoilla, pesin normaalin aamupesun ja laitoin kasvoille sekä keholle eteerinen öljy + oliiviöljy seoksen päiväksi vaikuttamaan. Kasvoihin ja keholle laitoin Palmarosa eteeristä öljyä, mikä auttaa kuivaan ja tulehtuneen ihon hoitoon, tuhoaa mikrobeja ja keventää mieltä.

"Palmarosa on kukkaistyylinen hienostunut tuoksu, joka vahvistaa ja elvyttää hermoston toimintoja sekä kohottaa ja keventää mielialaa. Voimakkaasti antibakteerisena öljyä se tuhoaa viruksia ja bakteereja ja parantaa tulehtunutta ihoa. Se myös tasapainottaa talineritystä sekä parantaa vanhoja arpia ja katkenneita verisuonia." Frantsilan info-lehtinen.



laita pipo tai huivi öljytyn tukan päälle, niin et suttaa koko kämppää. Heitä pipo/huivi tämän jälkeen pesuun. Näin voit antaa öljyn muhia myös yön yli halutessasi. Punaiset kohdat huulten ja kulmien alueella johtunee kylmävahauksesta.

Hiuksiin laitoin samankaltaisen (eri eteerinen öljy) seoksen muhimaan. Hiuksiin laitoin greippi eteeristä, mitä myös aijon laittaa illalla koko keholle.
Kun öljyt ovat koko päivän muhineet kasvoillani ja päänahassani, teen hunaja-vihreätee-sokeri-oliiviöljykuorintaseoksen ja painun suihkuun. Kyseisen kuorinta-ohjeen löydät täältä, mutta itse tällä kertaa lisään vielä vihreän teen lehtiä (käytettyjä, eli join päivällä vihreetä teetä ja käytän jämät kuorinnassa).

Saatan myös kuivaharjata kehoni ennen suihkuun menoa (toisaalta kuorinta jo itsestään kyllä poistaa kuolleen ja turhan ihosoluken ihon pinnalta). Samaisella kuorinta-aineella käyn koko kropan ja kasvot (kasvot joko hellemmin, kun se on ohuempaa ihoa kun muualla kehossa ja sokeri on aika rajua ja kovaa kuorintaainetta tai tehden kasvoille oma kuorintaseoksen ilman sokeria,sillä jo vihreän teen rakenne kuorii tarpeeksi kasvojen ihon).
Suihkun jälkeen teen taas eteerinen öljy + oliiviöljyseoksen ja levitän sen koko keholle, paitsi kasvojen iholle (koska siellä oli jo kys. seos enkä halua tukkia ihohuokosia yön ajaksi).
Illalla kehon öljyseokseen sopisi todella hyvin laventeli, joka rauhoittaa kehoa ja mieltä ja se sopii juuri ennen nukkumaan menoa. Mutta itse taidan laittaa greippiä, joka mm. poistaa selluliittiä ja virkistää.



"Greippi on raikas sitrustuoksu, joka ehkäisee ja lievittää masennusta ja laukaisee jännitystiloja. Nesteitä poistavana greippi soveltuu hieronnassa selluliitin ja liikalihavuuden hoitoon". Frantsilan info-lehtinen.

Näitä päiviä pidän n. kerran kahdessa viikossa. Näin keho saa todella hyvin kosteuttavan ja ravitsevan hoidon ja halvoin hinnoin! Hoito on ihanteellinen varsinkin näinä alkutalven aikoina, kun sää, tuuli ja vuodenaika kuivattaa ja sumentaa ihoa.

1 oliiviöljypurkki maksaa n.5-10e
1 sokeripussi n.1-2e
1 prk hunajaa n.4-6e
1 eteerinen öljypullo (riippuen öljystä) n.10e

Ja tämä määrä riittä koko kehon kauneudenhoitoon ainakin 2-4 kuukaudeksi (eteerinen öljy riittää väh. vuodeksi).
Sanon vaan, kannattaako maksaa joka kuukausi hoitolan hoidosta, kun sen voi tehdä välillä myös kotikonstein helposti ja luontaisesti? Tietenkin sitten, kun itse perustan oman hoitolan, suosittelen ainoastaa minun tarjoamiani hoitoja, mutta nyt eletään opiskelijabudjetilla.

torstai 1. marraskuuta 2012

Outo ihotauti (märkärupi, punatäplähilse?)

Sain n. kuukausi sitten, näillä näkymin serkuilta omituisen ihotaudin(tämä ei siis mitenkään varmaa). Aluksi tuli vaan 4 punaista näppyä keskivartaloon/pakaran seudulle ja sitä luultiin märkäruveksi(näin ymmärtääkseni serkkuani oli ohjaistettu).
Toisella serkulla ihottuma märki ja hän sai antibioottikuurin, mut nyt syö jo 2.kuuriaan eikä kokonaan tauti lähtenyt. Toiset kaksi sukulaista saivat kans muutaman oudon näpyn, mut ne lähtivät rasvailuilla pois.
Mun outojen näppyjen epäiltiin myös olevan märkärupea vaikkeivät ne kertaakaan märkineet. Itsellä nyt on ollut KOKO kehossa rokonlailla punaisia pilkkuja ja näppyjä, mut yksikään ei oo märkinyt.

n. viikko sitten otettu kuva
 Kävin 3viikkoa sitten heti näyttään terveydenhoitajalle (kun märkärupi on tosi tarttuvaa,et voinko mennä kouluun tekeen hoitoja,ym.) ja hän opasti: "anna olla, kun noi ei märi eikä se näytä märkäruvelta eikä se oo ku noin lievä".

2viikon jälkeen näpyt levisivät ja levisivät ja menin uudestaan terveyskeskukseen. Terveydenhoitaja sanoi,ettei ois edelleenkään märkärupea, kun ei märi eikä näytä silti. Mut sitten passitettiin lääkärille. Lääkäri "googletti" kuvia märkäruvesta ja päätyi diagnosiin: "joo, on tää märkärupi. Ota 10pv kuuri antibiootteja".

Eilen loppui kuuri, eikä näpyt oo vieläkään poissa. Eilen ne oli tosi arkoja, kutittivat ja kirvelivät (varsinkin kun laitettiin rasvaa). Eilen menin terveydenhoitajalle näyttään ja se oli tosi tuohtunut: "tää ei oo märkärupee, sulle on tehty väärä diagnosi. vaadi koepalaa ja huomenna meet lääkärille. tää näyttää ihan punatäplähilseilyltä".
Sitten sen jälkeen ku tää terkkari oli tuohtuneisuudestaan hieman rauhoittunut, niin hän kuitenkin mainitsi: "älä mainitse,et mä sanoin. sano,et sä ite googletit". Just.

eilen (31.10) illalla otettu kuva

Tänään sit olin lääkärillä. Hän aluksi vaan manaili "mikäköhän tää ois", eikä suostunut kuuleviin korviinsa ekaks ottaan tota mun punatäplähilseilyn mahdollisuutta. Sit kun lopulta hän itse sen "googletti", niin se innostu: "siis näähän on ihan saman näköisiä kun noi sun näpyt". Mut oireet ei sovi yhteen; punätäplähilse ei kutise, ei kuumetta, ei tartu. Miten mulla taas on kuumetta, kutisee koko ajan ja kolmella (3) muulla sukulaisella kuukauden sisään samankaltaisia näppyjä/ihottumaa/oireita!?
Ei se lääkäri ottanut kuuleviin korviinsa, vaan diagnosisoi mulle kuvien ja muutaman infopläjäyksen avulla punatäplähilseilyn. Mä vaadiin moneen otteeseen koepalan ottoa ja lähetettä ihotautilääkärille, mihin se kokoajan vastas ei. Punatäplähilseily on pitkäkestoinen, eli nyt lääkärin mukaan odotellaan vielä kuukauden verran,et jospa ne täplät häviäis siihen mennessä ja/tai tehtöis uusi diagnoosi. Nyt tällä kertaa sain kolmiolääkkereseptin (mikä auttaa mahdolliseen kutinaan) ja suosituksen vinon pinon kortisoonivoiteita, vaikkei viruspohjaisen sairauden (mikä siis punätäplähilseily on) ei sais kortisoonivoiteita käyttää.
Kävin viel sit lääkärikäynnin jälkeen hieman avautuun asiasta kyseiselle terveydenhoitajalle, joka oli myös puolestaan ihmeissään lääkärin toimeenpiteistä ja varsinkin siitä, miksei hän voinut koepalaa ottaa. Tälle ei terveydenhoitajakaan voinut mitään sanoa. 

ELI HELVETIN JEES!

Soitin tänään kuitenkin yksityiselle ja sain ajan harmikseni vasta ensi perjantaille. Jos nää näpyt edelleen vaivaan, niin vaadin koepalan ottoa silloin siis ja kattoo mihin tää johtaa.

Tuli aika orpo olo ja turhauttaa niin maan perkeleesti tää toiminta!

----------------------------------------------------------------

4.11.2012

Oon nyt parina päivänä laittanut keholle kortisonitonta bepanthenia ja palmarosa eteerinen öljy + oliiviöljyseosta. Eteerinen öljy on ihon tulehduksiin;


"Palmarosa on kukkaistyylinen hienostunut tuoksu, joka vahvistaa ja elvyttää hermoston toimintoja sekä kohottaa ja keventää mielialaa. Voimakkaasti antibakteerisena öljyä se tuhoaa viruksia ja bakteereja ja parantaa tulehtunutta ihoa. Se myös tasapainottaa talineritystä sekä parantaa vanhoja arpia ja katkenneita verisuonia." Frantsilan info-lehtinen.

Ja iho alkaa hiljalleen parantumaan, mutta näpyt eivät ole vielä kokonaan hävinneet.
Tässä tän päivän kuvia;



Näppyjä on muuallakin kehossa, mutta pahimmillaan se on vatsassa. Nyt ilmaantui jopa muutama vasempaan silmänympäryysihoon, mutta aika häilyvästi. Toivottavasti ne lähtee kasvoilta yhtä nopeasti kun tulivatkin, sillä oon saanut nää muutoin koko tänä inhottavana ihottumataudin aikana hyvin peittoon. Mut jos ne alkaa tuleen kasvoille, niin mä en ala!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Fiseye + iphone

Ostin Citydealista fiseyen iPhoneeni ja diggailen siitä kovin!






Samassa kamerassa on myös makro ja laajakuvaus, hui! Ainut harmi on,et niitä voi käyttää vaan toistepäin, eli jos käännä iphonen kämeran "itseeni" päin, niin fiseye komento häipyy. Toisekseen mun phone on jumitellut ja sekoillut niin,että taitaa kohta olla aika ostaa uusi puhelin (ei enää iphonee!). Mut oon tsiikaillu, et toi kamera saattais mennä muihinkin phoneisiin, kuhan kuori on tarpeeksi ohut. Jos ei kamera toimi/mahdu uuteen puhelimeen, niin sit laitan ton myyntiin huuto.nettiin.

Tänään on härdellipäivä jälleen ollut.

Opettaja perui jo viikon alussa tän päivän oppitunnit ja piti tehdä etätehtävä (emulgaattorit). Yllättävän hyvin sain kirjoitettua tehtävän ja innostuinkin tsiikaileen muutamien kosmetiikkatuotteideni incejä ja niissä pälyileviä emulgaattoreita. Niistä ei sen enempää (ainakaan vielä).
Aamulla piti taas käydä terveyskeskuksessa näyttään mun wannabe märkärupi-psori-allerginen ihottuma- punatäplähilseilyäni. Oon nyt omituiseen ihottumaan syönyt 10päivän antibioottikuurin, joka loppuu tänään. Näpyt on hieman lieventyneet, muttei kokonaan kadonneet. Tänään kävin näyttään terkkarille ja hänen (eikä minun) mielestä tämä ole märkärupi, kuten lääkäri oli määrännyt. Noh, huomenna sitten aika lääkärille ja toivottavasti koepalan ottoon, jotta saadaan selville tämä mysteerinen tauti. Kuhan näpyt lähtis pois! Mul on niin epävarma olo näiden näppyjen kanssa. En ois uskonutkaan, kuinka epävarmaksi olo voi tällasen kanssa mennä! Salillekin ottaa tarpeeksi peittävät vaatteet ja koulussa olen kulkenut vaan huppareilla. Yi!



Noi meidän maskeeraustunnit on ollut äärettömän kivoja, mut myös näin arjessa ärsyttäviä, sillä käytän ihan liikaa aikaa mm. mun luomivärien häivyttämiseen. Lopulta sit turhaannun ja annan meikin vaan olla (kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä). Myös eräs kaveri manas bileiltana, et kuinka kauan mä voinkaan käyttää aikaa ja energiaa meikkaamiseen! Sitä tekee kaiken huolella ja käyttää kaikkia mahdollisia mömmöjä ja tököttejä ja pohjustaa äärettömän hyvin, kun niin on opetettu. Weird.

Tänään sai rauhassa meikkailla (ja häivytellä) ja jopa laitella tekoräpsytkin, kun oli vapaa päivä ja olin jo aikasin herännyt ylös terveyskeskuskeikan vuoksi. Illalla sit lähdettiin Janin kanssa keilaileen Hämeenlinnaan.
Aluks meidän piti mennä Toijalaan pelaa squashia (en oo koskaan pelannut), mut kun ei mistään Hämeenlinnan kaupasta löydetty squashpalloja, niin jouduttiin peruun meidän varaus. Kaikkien Hämeenlinnan kauppojen vastaus oli sama; eihän täällä ole edes squashkenttää. Johon me; "me mennään Toijalaan pelaan". Jo pelkkä kauppiaiden katse kertoi kaiken; ei kukaan lähde TOIJALAAN pelaan squashia. Damn.
Eli sitten siis keilaileen.
Ei olla aikoihin keilailtu, kun mulla menee käsi ihan jumiin jo puolenkin tunnin keilailun jälkeen. Ja kun mun kädet on ollut tärkeet viulunsoiton kannalta, niin ollaan jätetty keilailu vähemmälle. Nyt kun ei tarvi reenata enää niin paljoo, niin voi hyvin käydä toisinaan pelaileenkin :)
Yllättävän hyvin osasin vielä vuosien jälkeenkin, sillä voitin janin 2-1 (voitin myös lämmittelykierroksen, mut jani ei laske sitä omaksi kierroksekseen).




Äsken vedin Salkkareiden ohella omatekoista kaalilaatikkoa (omnom < 3), kun Jani puolestaan nappas driveinnistä hamppariaterian. Kohta mennään keitteleen iltaglögit (ainut hyvä asia joulussa) ja mennään pelaan othelloo (jani haluu selkeesti hävitä siinäkin mulle).







Voin vaan loppuun todeta, että olipa kiva päivä tänään!